Kun aloittaa satoja tunteja kestävän työn se vaatii intohimoista suhtautumista malliin. En voi kuvitella tekeväni korua jostain itselleni merkityksettömästä aiheesta. Tässä tapauksessa työ sormuksen parissa kesti kokonaisen vuoden. Siinä ei ole mitään poikkeuksellista. Homma on hyvä jättää välillä sivuun. Monesti pahatkin suunnittelun esteenä olleet solmut ovat maatuneet auki niiden oltua riittävän pitkään alitajunnan multiin haudattuina.
Dionysos sormukseen liittyikin paljon intuitiivista löytämistä. Ja yleensä näin käykin silloin kun jokin malli tai aihe johdattaa luokseen.
Dionysos ja Dahmer.
Alussa oli rikos-skene: epäselvä valokuva Daniel Dahmerin olohuoneesta. Pieni yksityiskohta seinällä ikkunan yläpuolella kiinnitti huomioni.
Suurennoksesta ei saanut juurikaan selvää. Kiinnostavaa kyllä tämä sama seinäkoriste oli myös lisätty Dahmerin piirtämiin luonnoksiin alttarista.
Vihdoin idolista löytyi myös tarkempi valokuva ja kas kas: Idoli oli kuin tehty sormukseksi. Se oli vain ollut aluksi hieman kätköksissä. Samalla selvisi että kyseessä oli Dionysos ja juttu sai aivan uusia ulottuvuuksia.
Dionysos (Roomalaisessa mytologiassa Bacchus.) oli antiikin Kreikan mytologiassa viinin, hedelmällisyyden, ilon, ekstaasin ja teatterin jumala. Miksi Dahmer valitsi juuri Dionysoksen kuvan seinälleen ja jopa suunitteli laittavansa sen alttarinsa tärkeimpään kohtaan? Ainakin dionysoslaisessa mytologiassa oli kannibalismiin viittaavia piirteitä, jotka Dahmer ehkä tiesi.
Mutta mitä Dionysos symboloi nykyajan ihmiselle? Nautintoa ja absoluuttista vapautumista moraalin ja yhteiskunnan kahleista? Ehkä halua elää hetkessä, tehdä asioita spontaanisti ja seurata omia impulssejaan.
Dahmerin saattoi nähdä itsensä yhteiskunnan normien yläpuolella, juuri kuten Dionysos on kuvattu. Tämän jumalan seurueeseen kuuluivat satyyrit ja muut metsänhenget. Häntä juhlistettiin ekastaattisilla menoilla, joiden rekvisiittaan kuuluivat naamiot ja fallos-symbolit.
Erityisen riehakkaita tarinoita kerrottiin Dionysksen naispuoleisista seuraajista, joita kutsuttiin maenadeiksi (kreikaksi: μαινάδες, maenades), mikä tarkoittaa "hurmoksessa olevia" tai "raivokkaita naisia". He pyrkimyksenään oli saavuttaa tila jossa olisivat suoraan yhteydessä Dionysokseen. Heidät tunnettiin myös villeistä tansseistaan ja vaelluksistaan vuoristoissa ja metsissä, joissa kulkivat paljain jaloin ja kepeillä aseistautuneina. He korostivat hurmoksen, ekstaasin ja sisäisten luonnonvoimien vapauttamisen tärkeyttä, ja näin samalla loivat vastakohdan arkipäivän elämän kontrollille, tuoden esille Dionysoksen palvontaan liittyvän kaaoksen ja alkuvoiman. Joissain rituaaleissa he harjoittivat omofagiaa, mikä symbolisoi jumalan läsnäoloa ja hänen energiansa nauttimista. Kenties Dahmer koki olevansa eräänlainen nykypäivän maenades, joka palvoi sisästä jumalaansa hirvittävin veriuhrein.
Yllä mainittu termi omofagia on tärkeä Dionysoksen kultin palvontamenoissa, sen sanotaan jopa olevan yksi Dionysoksen epiteeteistä: Omophagos, eli Raakasyöjä. Raakan lihan syömisellä arvellaan ilmaistun syboolisesti sivilisaation ja luonnon välisten rajojen murtumista, tai yhteyttä Dionysoksen hurjempiin puoliin.
Kristillistä sakramenttiä on usein kuvattu symbolisena omofagiana. Erot ovat kyllä melko suuria. Kun ehtoollinen järjestetään pääsääntöisesti kunnioittavassa ja varsin hillityssä hengessä jumalanpalveluksen yhteydessä, oli omofagia ekstaattinen ja fyysinen osa villejä rituaaleja.
Sparagmos puolestaan on repeäminen, repiminen tai murskaaminen, yleensä nimenomaan Dionysoslaisessa kontektissa. Myytissä ja kirjallisuudessa esitettävässä dionysoslaisessa riitissä elävä eläin tai joskus jopa ihminen uhrataan. Sparagmosta seurasi usein omofagia, eli raakan lihan syöminen.
Näiden joskus hurjienkin tarinoiden pohjalta ei liene ihme että kristillisessä kirkossa Dionysis tulkittiin demoniseksi hahmoksi, vaikka se ottikin siitä myös paljon vaikutteita. Muinaiset Dionysoksen seuraajat harjoittivat rituaalia härän raakalihan jakamisesta ja sen syömisestä sekä viinin juomisesta ja väitetään, että he uskoivat näin syövänsä pelastajansa ruumista ja verta saavuttaakseen tähän hengellisen yhteyden, minkä katsotaan nykytutkimuksen valossa olevan ehtoollisen alkumuoto tämän uuden uskonnon asettuessa vastaamaan muuttuneita kulttuurisia vaatimuksia ja luopuessa alkuperäisestä muodostaan.
Dionysos ja Kristus.
Orfismi, joka vaikutti antiikin Kreikassa samanaikaisesti Dionysoksen kultin kanssa, oli enempi mystisyyteen ja esoteerisuuteen keskittynyt liike.
Dionysoksen kultista poiketen Orfiset mysteerit syntyivät rituaaleina, joiden sanotaan keskittyneen puhdistautumiseen ja tuonpuoleiseen. Dionysos oli tärkeä hahmo myös orfisessa mytologiassa, mutta sen rituaalit ja käytännöt keskittyivät enemmän asketismiin ja mystisiin initiaatioihin kuin hurmoksellisiin juhliin kuten Dionysos kultin palvontamenoissa.
Dionusos Zagreuksen hahmo edusti orfisessa uskonnossa paljolti samaa mitä Jeesus edustaa kristillisessä uskossa. Orfilainen uskonto korosti sielun kuolemattomuutta ja jälleensyntymistä. Menoihin kuului initaatioriittejä, puhdistusrituaaleja, rukouksia ja uhrauksia.
Artikkelissaan "A New Ritual of the Orphic Mysteries" Michael Tierney sanoo, että "...Jumalan kuoleman sakramentaalisen uudelleen esittämisen avulla hänen palvojilleen saatiin toivo pelastuksesta."
Dionusiksen Zagreuksen ja Jeesuksen yhtäläisyyksistä on puhuttu paljon, ja Brian Murareskun mukaan Jeesus oli kreikkalaisen Dionysoksen kristitty muoto.
On väitetty Orfismin sisältäneen hengellisiä oppeja, jotka juurtuivat myöhemmin syvästi kristillisen uskon perustuksiin.
On myös esitetty teorioita orfisten ja kristittyjen symbolien jatkuvasta synkretismistä ja siitä, että hellenistisen aikakauden ihmiset löysivät Kristuksen hahmon samanlaisena kuin Bacchic Orpheus.
”Dionysoksen kuoleva ja nouseva pelastajajumala on Kristuksen kuolevan ja nousevan pelastajajumaluuden edelläkävijä. On jopa väitetty että Kristuksen kultti on viinikultti. Jeesus oli Kaanan hääjuhlassa muuttamassa vettä viiniksi (Joh. 2:1-11), samoin viinijumala Dionysos on samanlaisessa kohtauksessa muuttamassa veden viiniksi. (Achilleus Tatiuksen De Leucippes et Clitophontis amoribus 2.2:1-2.3:1). Viini on läsnä ja sidottuna kristinuskoon kaikissa uskonnollisissa piirteissään. Viini oli Lähi-idän vahva elämän symboli, ja se oli ollut sitä yli tuhat vuotta ennen kristinuskon syntyä.”
Dionysoksen syntymästä on kaksi orfista tarinaa, joista toisen mukaan Zeus saattaa raskaaksi kuolevaisen naisen Semelen, mikä johtaa Dionusoksen kirjaimelliseen uudestisyntymiseen. Hän on siis ihmissyntyinen puolijumala, joka tekee ihmeitä, esimerkiksi muuttaa veden viiniksi.
Homma vaikuttaa lähteneen lapasesta. Tosiasiassa kohdat joissa Dionusoksen väitetään muuttaneen veden viiniksi ovat erittäin tulkinnanvaraisia. Ja monin paikoin muutenkin Dionusiksen Zagreuksen historia vaikuttaa ikään kuin uudelleen kirjoitetun kristinuskon kontekstin mukaiseksi, missä Jeesuksen ja Dionysoksen yhtymäkohtia hakemalla haetaan ja sorrutaan suoranaiseen vääristelyyn, vaikka dionysoksen palvontamenot ja koko mytologia orfilaisuudessakin oli jopa kristittyjä alkuseurakuntia paljon kaaosmaisempi, alkuvoimaisempi ja myyttisempi. Kuitenkin ajatus siitä että Dionysos oli eräänlainen Jeesuksen edelläkävijä on muodostunut hyvin suosituksi populaarikulttuurissa ja yhtäläisyydet, joita orfelaisuuden ja kristinuskon välillä vallitsee, todella houkuttelevat tekemään tällaisia yksinkertaistettuja päätelmiä, joilla voi olla jonkinlainen shokkiarvonsa ahdasmielisemmissä piireissä.
Dionysos, Nietzsche ja Freud
Friedrich Nietzhe, Dionysoksen viimeinen opetuslapsi, sanoi että dionyysiset ja apolloniset voimat olivat vastakkaisia, mutta ne myös täydensivät toisiaan luodakseen taidetta ja kulttuuria. Dionyysinen voima edusti elämän voimaa, intohimoa ja irrationaalisuutta, kun taas apolloninen voima edusti järkeä, järjestystä ja harmoniaa. 
Sigmund Freudin psykoanalyyttiseen teoriaan sisältyy käsite "yliminästä", joka edustaa ihmisen sisäistettyjä moraalisia ja eettisiä normeja sekä yhteiskunnan odotuksia. Yliminä on vastuussa itsesääntelystä ja moraalista ja pyrkii hillitsemään ihmisen primitiivisempiä impulsseja. Toisaalta Freud puhui myös "alitajunnasta", joka sisältää tiedostamattomia toiveita, pelkoja ja haluja, jotka voivat olla ristiriidassa yliminän ja todellisuuden kanssa. Alitajunta voi ilmaista itseään unien, unohdusten, symboleiden ja vapaan assosiaation kautta.
Näiden käsitteiden välillä on joitakin samankaltaisuuksia Nietzschen dionyysisen ja apollonisen voimien kanssa (Niissä on myös samankaltaisuuksia alkemistisen ajattelutavan kanssa, jossa henkinen kasvu usein edellyttää vastakkaisten voimien tasapainoa.). Dionyysiset voimat edustavat elämänvoimaa, intohimoa ja irrationaalisuutta, kun taas apolloniset voimat edustavat järkeä, järjestystä ja harmoniaa. Tässä mielessä dionyysinen voima on vertailukelpoinen alitajuntaan, joka on täynnä primitiivisiä ja vaistonvaraisia impulsseja, kun taas apolloninen voima on samanlainen yliminän kanssa, joka pyrkii hillitsemään ja järjestämään näitä impulsseja.
Näiden uuvuttavien pohdiskelujen jälkeen tulemme loppupäätelmään, että Dionysos ei ole mennyt mihinkään, vaan elää edelleen meissä kaikissa väkevänä ja alkukaltaisena, villinä ja säkenöivänä, ja jota kuuntelemalla voimme vapautua miletämme rajoittavista kahleista.
Kuunnelkaamme siis Dionysosta sisällämme.
Huom: Tämä ei ole tieteellinen tutkielma enkä ole tutkija, joten asiavirheitä saattaa esiintyä. Esitettyjä asioita olen etsinyt oman kiinnostukseni nojalla erilaisista lähteistä. Paikoitellen asioita on esitetty ja niiden välisiä suhteita tulkittu melko vapaasti, mutta kuten aina niin lukija todetkoon faktat itse tosiksi tai epätosiksi.
Jasu.